lauantai 7. huhtikuuta 2018

Karitsan potkaa ja peruna-oregano-fetalisäke

Olemme olleet kovin kiireisiä ja vaikka ruokaa olemmekin tehneet niin blogiin asti ei mitään ole päätynyt. Pääsiäisenä jäivät karitsat meiltä syömättä ja niinpä tänään valmistimme karitsan potkaa ja perunalisäkkeen, jonka mausteina toimivat tuore oregano ja feta. Kyllä karitsaa kelpaa syödä muulloinkin kuin pääsiäisenä!

Ajattelimme, että 750 g ja neljä potkaa olisivat sopiva määrä kahdelle, mutta kyllä tuosta olisi neljä henkeä syönyt. Varaa siis yksi potka/syöjä.


Karitsan potkaa


Karitsan potkaa


750 g karitsan potkaa (4 kpl)
pala juuriselleriä
4 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
voita paistamiseen
4 dl punaviiniä
2,5 rkl mustaherukkahyytelöä
3 dl vettä
2,5 rkl lihafondia
3  laakerinlehteä
2 tl timjamia (mieluummin tuoretta)
suolaa
mustapippuria

  1. Ota potkat huoneenlämpöön tunti ennen ruoanvalmistusta.
  2. Kuori ja paloittele selleri ja sipulit.
  3. Kuumenna voi paistinpannussa ja ruskista potkat parissa erässä. Siirrä potkat tilavaan pataan. Huuhtele pannu vesitilkalla ja kaada neste pataan.
  4. Kuivaa pannu ja freesaa kasvikset kevyesti voissa. 
  5. Lisää pataan kasvikset, viini, hyytelö, vesi, fondi ja mausteet. Liemi saa peittää potkat kauttaaltaan. Hauduta karitsanpotkia kannen alla 125-asteisessa uunissa 3 - 3,5 tuntia.
  6. Kun karitsanpotkat ovat mureita, ota ne pois liemestä. Siivilöi noin 5 dl lientä toiseen kattilaan. Kuumenna ja saosta kastike halutessasi tummalla suurusteella. Tarkista maku ja lisämausta tarvittaessa.
Siivilöidyt kasvikset jäivät meillä käyttämättä, toimivat vain liemen mausteena. Ehkä niille voisi jatkossa keksiä jotakin käyttöä. 


Peruna-oregano-fetalisäke

Peruna-oregano-fetalisäke

Tarvitset kahdelle 

6 perunaa
2 tl kuivattua oreganoa
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
100 g fetaa
nippu tuoretta oreganoa

  1. Pese perunat ja kuivaa ja lohko ne.
  2. Laita perunat uunipellille ja mausta oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja kuivatulla oreganolla. 
  3. Paista 225 asteessa n. 20 - 25 minuuttia. 
  4. Siirrä perunat tarjoiluastiaan ja ripottele päälle murennettu feta ja tuore oregano. Sekoittele kevyesti, jotta feta sulaa hieman. 
  5. Tarkista suola ja tarjoile!

Juomaksi aterialle sopii tämä Ribero del duero (Torre d Golbán). Alkossa n. 16 euroa.  



Tässä vielä soittolista, jonka avaa Cliff Richardin Devil Woman: 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti