sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Coq au vin (kukkoa viinissä) ja ihan hassuja iskelmiä

Viikonloppuna teimme pitkästä aikaa coq au viniä. Lisäksi kuuntelimme ihan hassua Ville Leinosen uutta levyä, jolta löytyy sellaisia hassutuksia kuin esimerkiksi cover-versio lapsitähti Jonna Tervomaan kappaleesta "Sadepisaroita". 



Tarvitset neljän hengen annokseen: 

1  kokonainen broileri
vehnäjauhoja
1 rasia herkkusieniä
6  pientä sipulia, mielellään shalottisipuleita
1 paketti pekonia
4  valkosipulinkynttä
loraus konjakkia
4 dl  punaviiniä
4 dl kanalientä
2  laakerinlehteä
muutama oksa tuoretta timjamia
suolaa ja mustapippuria
voita paistamiseen


  1. Nosta broileri huoneenlämpöön vähintään tuntia ennen kypsentämistä. Paloittele broileri 8-10 palaan. Kuivaa pinnat talouspaperilla ja pyörittele palat vehnäjauhoissa. Ruskista voissa pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta palat pataan.
  2. Harjaa herkkusienet puhtaiksi ja halkaise ne. Kuori sipulit. Saksi pekoni pieniksi paloiksi. Paahda pekonit pannulla kunnes niistä irtoaa rasvaa ja ne saavat hieman väriä. Lisää pannulle kokonaiset sipulit ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele hetki. Kaada pekoni-sipuliseos pataan. Paahda pannulla kevyesti sienet ja lisää ne myös pataan.
  3. Lisää pannulle konjakki ja punaviini ja anna liemen kiehahtaa. Valuta seos broilereiden päälle. Lisää pataan laakerinlehti ja timjaminoksat. Kaada päälle kanaliemi ja anna padan hautua 150-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia.


Tarjoilimme coq au vinin jasmiiniriisin ja maalaisleivän kanssa. Ja kuuntelimme Ville Leinosta. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti