perjantai 11. marraskuuta 2016

Tarte Flambée Forestière ja RIP Leonard Cohen

Kana asusteli joskus viime vuosituhannella Strastbourgissa, Alsacessa, ja siellä opiskelijan vakiosunnuntai-illallinen muodostui aika usein Tarte Flambéesta eli käytännössä pizzasta, jossa tomaattikastikkeen tilalla oli creme fraichea. Tänään valmistimme tätä herkkua, vähän erilaisella variaatiolla. Perinteiseen Tarte Flambéeseen tulee taikinan lisäksi vain creme fraichea, sipulia ja pekonia. Tarte Flambée Forestièreen kuuluvat lisäksi sienet. Meidän versiossamme oli lisäksi mozzarellaa ja pekonin tilalla Schwarzwaldin kinkkua. 



Tarte Flambée Forestière

Pohja

5 dl vehnäjauhoja
0,5 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 dl vettä (+42)
reilu loraus huoneenlämpöistä oliiviöljyä

Täytteet

creme fraichea
8 herkkusientä
2 punasipulia
juustoraastetta
(muutama siivu mozzarellaa)
Schwarzwaldin kinkku
timjamia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
(basilikan lehtiä)
  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää vesi. Vaivaa taikinaa, lisää oliiviöljy ja jatka vaivaamista noin 10 minuuttia. Nostata taikina liinan alla lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  2. Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi ja hauduta ne oliiviöljyssä pannulla hitaasti miedolla lämmöllä. Älä ruskista! Mausta suolalla. Nosta sipulit sivuun.
  3. Leikkaa herkkusienet ohuiksi viipaleiksi ja paista ne kevyesti pannulla oliiviöljyssä. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. 
  4. Kaulitse taikina ohueksi levyksi uunipellille. 
  5. Levitä pohjalle ensin creme fraiche ja juusto(t) ja sitten kinkku, herkkusienet ja punasipulit.
  6. Paista 225 c asteessa 15 minuuttia. 
  7. Lisää lopuksi basilikan lehdet.
Muistamme keskiviikkona haudattua Leonard Cohenia kuuntelemalla hänen kolmatta, vuonna 1971 julkaistua studioalbumiaan, Songs of Love and Hate

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti